Tanska
Islanti
Norja
Suomi
Ruotsi
Meny

Asutko toisessa Pohjoismaassa ja työskentelet ruotsalaisella aluksella joka on kansainvälisessä liikenteessä?

Seuraavassa on tietoa sinulle, joka asut toisessa Pohjoismaassa ja työskentelet kansainvälisessä liikenteessä olevalla laivalla, jonka lippuvaltio on Ruotsi. Tämä ohje koskee vain tästä työstä saadun tulon verottamista.

Kansainvälinen liikenne

Kansainvälisellä liikenteellä tarkoitetaan aluksella tehtävää kuljetusta paitsi silloin kun alusta käytetään vain yhden Pohjoismaan alueiden välisessä liikenteessä.

Verotus Ruotsissa

Jos olet rajoitetusti verovelvollinen Ruotsissa, palkastasi peritään Ruotsiin 15 % ulkomailla asuvan tuloveroa (SINK). On myös mahdollista itse valita tulla verotetuksi tavanomaisten verotussääntöjen mukaisesti ja tällöin saat vähentää tulonhankkimiskuluja. Eräin edellytyksin voit myös saada perusvähennyksen. Sinun ei tarvitse antaa Ruotsiin veroilmoitusta. Kuitenkin, jos itse valitset tulla verotetuksi tavanomaisten verotussääntöjen mukaisesti, veroilmoitus pitää antaa.

Jos työskentelet ruotsalaisella aluksella, jolla on työtehtäviä tanskalaisella tai norjalaisella mannerjalustalla, tietoa verotuksesta löytyy osiosta "Asutko Ruotsissa ja työskentelet tanskalaisella mannerjalustalla?" tai Asutko Ruotsissa ja työskentelet norjalaisella mannerjalustalla?"

Verotus asuinvaltiossa

Ruotsalaisella aluksella kansainvälisessä liikenteessä ansaittu tulo voi olla veronalaista myös asuinvaltiossasi. Jos sinua verotetaan sekä Ruotsissa että asuinvaltiossasi, asuinvaltiosi tulee huolehtia kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Sen tähden sinun tulee aina ilmoittaa asuinvaltiosi veroilmoituksella ulkomailta saamasi tulo.

Sosiaaliturva

Tilanteessasi on erityisiä säännöksiä, joiden perusteella päätetään minkä maan sosiaaliturvalainsäädännön piiriin kuulut. Ota yhteyttä asuinvaltiosi sosiaalivakuutusviranomaisiin tai Ruotsissa saadaksesi lisätietoja.

Valitse toinen maa tästä:   Tanska | Islanti | Norja | Suomi | 
Meny
 
Logo