Tanska
Islanti
Norja
Suomi
Ruotsi
Meny

Asutko toisessa Pohjoismaassa ja työskentelet julkissektorin työnantajan palveluksessa Ruotsissa?

Seuraavassa on tietoa sinulle joka asut jossain muussa Pohjoismaassa ja työskentelet Ruotsissa siten, että työnantajasi on julkiselta sektorilta? Seuraavassa on tietoa tällaisesta työstä saadun palkan verotuksesta.

"Julkissektorin työnantajan" määritelmä

Työnantajasi on julkissektorilta, kun olet julkisyhteisön eli valtion, aluehallinnon, kunnan, julkisoikeudellisen laitoksen tai muun vastaavan hallintoviranomaisen palveluksessa jossain toisessa Pohjoismaassa. Muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa pidetään esimerkiksi valtion yliopistoja ja korkeakouluja julkisyhteisöinä. Suomessa yliopistot katsotaan yksityisiksi työnantajiksi. Yhtiötä, jonka omistaa valtio, kunta ym. ei pidetä julkissektorin työnantajana. Valtiota, kuntaa yms. ei myöskään katsota julkissektorin työnantajaksi, kun toiminta on liiketoimintaa.

Lue lisää jos työskentelet Ruotsissa yksityissektorin työnantajan palveluksessa?".

Ruotsista oleva työnantaja

Jos työnantajasi on Ruotsista, palkka verotetaan Ruotsissa. Jos teet osan työstä asuinvaltiossasi, tähän työhön perustuva palkan osa verotetaan yksinomaan asuinvaltiossasi.

Toisesta oleva Pohjoismaasta oleva julkissektorin työnantaja

Jos lähdet Ruotsiin työskentelemään toisesta Pohjoismaasta olevan julkissektorin työnantajan palveluksessa, palkka verotetaan yleensä yksinomaan työnantajan kotivaltiossa.

Verotus Ruotsissa

Rajoitettu verovelvollisuus

Maksat Ruotsissa työtuloistasi erityistä ulkomailla asuvien SINK-veroa, jos sinulla ei ole Ruotsiin olennaisia siteitä ja oleskelet Ruotsissa vain tilapäisesti. Vaikka työ Ruotsissa ei olisikaan tilapäistä, maksat silti SINK-veroa, jos käyt muusta maasta Ruotsissa päivittäin etkä yövy Ruotsissa.

SINK on lopullinen lähdevero, jonka suuruus on 20 %. Ruotsalainen työnantaja perii veron palkastasi. Kustannuksia ei voi vähentää ja Ruotsissa ei anneta veroilmoitusta. Joko sinun itsesi tai työnantajan on anottava SINK-veroa Ruotsin veroviranomaiselta lomakkeella SKV 4350.

Voit myös vaatia, että sinua verotetaan SINK-veron sijasta Ruotsissa normaaliin tapaan. Silloin voit vähentää kustannuksia eräin rajoituksin.

Yleinen verovelvollisuus

On mahdollista, että sinut katsotaan Ruotsissa yleisesti verovelvolliseksi, jos olet aikaisemmin asunut Ruotsissa ja sinulla on edelleenkin olennaiset siteet Ruotsiin. Voit olla yleisesti verovelvollinen myös sen takia, että oleskelet ja yövyt Ruotsissa niin paljon, että oleskelua pidetään vakituisena.

Jos olet Ruotsissa yleisesti verovelvollinen ja työnantajasi on ruotsalainen, palkkasi verotetaan Ruotsissa normaalien sääntöjen mukaan. Sinun on annettava Ruotsissa veroilmoitus.

Ruotsalainen työnantajasi toimittaa palkastasi ennakonpidätyksen. Jos työnantaja pyytää sinua esittämään erityisen A-verokortin (A-skattesedel), hanki sellainen Ruotsin verotoimistosta.

Verotus asuinvaltiossa

Ilmoita Ruotsista saamasi tulo asuinvaltion veroilmoituksessa. Jos tulo on veronalaista myös asuinvaltiossa, asuinvaltio poistaa kaksinkertaisen verotuksen.

Rajakuntasääntö (rajakuntatyöskentely)

Olet rajakuntatyöntekijä, jos asut Norjassa tai Suomessa Ruotsin maarajaan rajoittuvassa kunnassa ja käy töissä naapurikunnassa Ruotsin puolella.  Rajakuntalaisena maksat tästä palkasta veron vain asuinvaltiossasi. Edellytys on, että säännöllisesti viikoittain oleskelet asuinvaltion kodissasi vähintään kaksi päivää ja yhden yön.

Valitse toinen maa tästä:   Tanska | Islanti | Norja | Suomi | 
Meny
 
Logo