Tanska
Islanti
Norja
Suomi
Ruotsi
Meny

Veroluokat ja perusvähennys (Persónuafsláttur)

Jos saat palkkaa joka on veronalaista Islannissa, tulee työnantajasi periä ennakonpidätys jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Verokorttia, joka näyttää mitä veroluokkaa työnantajan tulisi käyttää, ei anneta Islannissa enää 1.1.2016 lähtien. Sen sijaan sinun tulee itse ilmoittaa työnantajallesi mitä veroluokkaa käyttää, jos alin veroluokka ei riitä oikean veron määrän perimiseksi sinun palkastasi.

Mikä on perusvähennys (Persónuafsláttur)?

Perusvähennys on tietty vuosittainen summa, joka jaetaan vuoden 12 kuukaudelle ja vähennetään palkalle tai etuudelle lasketusta verosta.

Oikeus perusvähennykseen riippuu tavallisesti siitä, onko Islannissa pysyvä osoite, mutta on joitain poikkeustilanteita tähän yleissääntöön.

Jos kuukausitason perusvähennyksen määrä ei tule käytetyksi kokonaan tai lainkaan jonkin kuukauden aikana, voi sen säästää ja käyttää seuraavan kuukauden tai loppuvuoden aikana. Puolisot voivat jakaa vähennyksen keskenään. Perusvähennystä ei voi kuitenkaan siirtää edellisille tai seuraaville vuosille.

Henkilöt, jotka asuvat tilapäisesti Islannissa hankkimatta sieltä vakituista asuinpaikkaa ja osoitetta, voivat tehdä perusvähennyksen oleskelunsa aikana ansaitsemastaan palkasta. Heille perusvähennys lasketaan tietyn päivittäisen summan mukaan.

Sinun täytyy ilmoittaa työnantajallesi, onko sinulla oikeus perusvähennykseen veroja laskettaessa, sekä onko vähennyksen määrä täysi kuukausisumma, vai vain osa siitä, jos sinulla on useampi kuin yksi työnantaja. Tämän lisäksi sinun tulee ilmoittaa työnantajallesi, jos käytettävä perusvähennys on kumulatiivinen, tai jos haluat käyttää puolisosi perusvähennystä.

Veron ennakonpidätys ja veron siirto kun työskentelet toisessa Pohjoismaassa (TREKK-sopimus)

Jos asuinvaltiostasi oleva työnantajasi lähettää sinut työskentelemään toiseen Pohjoismaahan, työnantajan tai sinun itsesi  on asuinvaltiossa annettava veroviranomaiselle  työskentelystä  ilmoitus. Ilmoitus annetaan  joko lomakkeella NT1 tai lomakkeella NT2.  Näin varmistetaan se, että ennakonpidätys tapahtuu oikeassa valtiossa. Lomaketta NT1 käytetään, jos sinua kuuluu verottaa yksinomaan asuinvaltiossa. Näin on yleensä,  jos oleskelet toisessa maassa enintään 183 päivää perättäisten 12 kuukauden aikana.  Lomaketta NT 2 puolestaan käytetään, jos sinua kuuluu verottaa työntekovaltiossa. Näin on, jos oleskelet työntekovaltiossa yli 183 pv tai työnantajallasi on työntekovaltiossa kiinteä toimipaikka tai jos (joissain maissa) olet vuokrattu työntekijä.

Joissain tilanteissa veroviranomaiset voivat Pohjoismaisen ns. TREKK-sopimuksen perusteella siirtää ennakonpidätysvarat toiseen Pohjoismaahan. Tämä on mahdollista, jos palkka kuuluu verottaa muussa Pohjoismaassa, kuin missä ennakonpidätys on toimitettu. Siirretty määrä katsotaan aina maksetuksi oikeaan aikaan siinä maassa, jonne se on siirretty ja jossa verotus tapahtuu. Jos siirretty   rahamäärä on   pienempi kuin verotusvaltiossa määrättävää vero, joudut itse maksamaan puuttuvan määrän korkoineen ym. viivästysseuraamuksineen.

Meny
 
Logo