Tanska
Islanti
Norja
Suomi
Ruotsi
Meny

Asutko toisessa Pohjoismaassa ja työskentelet  julkissektorin työnantajan palveluksessa Islannissa?

Seuraavassa on tietoa sinulle joka asut jossain toisessa Pohjoismaassa ja työskentelet Islannissa siten, että työnantajasi on julkiselta sektorilta? Seuraavassa on tietoa tällaisesta työstä saadun palkan verotuksesta.

 "Julkissektorin työnantajan" määritelmä

Työnantajasi on julkissektorilta, kun olet julkisyhteisön eli valtion, kunnan, julkisoikeudellisen laitoksen tai muun vastaavan hallintoviranomaisen palveluksessa jossain toisessa Pohjoismaassa. Muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa pidetään esimerkiksi valtion yliopistoja ja korkeakouluja julkisyhteisöinä. Suomessa yliopistot katsotaan yksityisiksi työnantajiksi. Yhtiötä, jonka omistaa valtio, kunta ym. ei pidetä julkissektorin työnantajana. Valtiota, kuntaa yms. ei myöskään katsota julkissektorin työnantajaksi, kun toiminta on liiketoimintaa.

Lue lisää jos työskentelet Islannissa yksityissektorin työnantajan palveluksessa?".

Islannista oleva julkissektorin työnantaja

Jos työnantajasi on Islannista, palkkasi verotetaan Islannissa.

Jos teet osan työstä asuinvaltiossasi, tähän työhön perustuva palkan osa verotetaan yksinomaan asuinvaltiossasi.

Toisesta Pohjoismaasta oleva julkissektorin työnantaja

Jos lähdet Islantiin työskentelemään toisesta Pohjoismaasta olevan  julkissektorin työnantajan palveluksessa, palkka verotetaan yleensä työnantajan kotivaltiossa.

Verotus Islannissa

Rajoitettu verovelvollisuus

Jos Islannissa työskennellessäsi kotipaikkasi on muussa maassa, sinua pidetään Islannissa rajoitetusti verovelvollisena. Islanti verottaa palkkaa, jonka saat islantilaiselta työnantajalta Islannissa tehdystä työstä.

Yleinen verovelvollisuus

Jos sinulla on Islannissa asunto tai paljon yöpymisiä, sinusta voi tulla Islannissa yleisesti verovelvollinen. Katso osio Yleistä > Yleinen verovelvollisuus.

Yleisesti verovelvollisen on annettava veroilmoitus Islannissa.

Verotus asuinvaltiossa

Ilmoita Islannista saatu tulo myös asuinvaltion veroilmoituksessa. Jos asuinvaltiokin verottaa, se ottaa huomioon, että olet jo maksanut veroa Islannissa.

Valitse toinen maa tästä:   Tanska | Norja | Suomi | Ruotsi
Meny
 
Logo